Mä en enää näe arjen Joosefia, koska kun katson oikealle, se käyttää pukua ja on huolelisesti ajeltu. Sillä on tyylikäs kiire. Vasemmalla Joosef pitää taukoa, nojaillen rakennustelineeseen ja sen maha näkyy vähän. Se vois murskata tuon pukujoosefin yhdellä lyönnillä. Pukujoosef taas kertois sille, että jos se haluaa pitää duunipaikansa niin se on vaan ihan kiltisti. Näen edessä hipsterijoosefin sippailemassa lattea jonkun kaunottaren kanssa ja takana tulee longboard-Joosef, ihan pokkana. Nää kaikki joosefit on mun haaveita, tällä matkalla kun testaan mikä Joosef mulle sopisi.
Mä olin pitkään kateellinen mun kavereiden Joosefeille. Mun oma Joosef teki myyntihommia ja oli vaan viikonloppuisin kotona, silloin kun en itse ollut. Mua ei koskaan kiinnostanut tehdä asioita joita se ehdotti, mutta halusin siltä niin paljon. Halusin niin kovasti tulla Joosefiksi!
Mä jäin kyllä ihan selkeesti Jeesukseks mun oman Marian muokattavaksi. Maria oli aina mun ja Joosefin välissä, enkä silloin saanut suoraa viestiä siitä mitä Joosef ajatteli tai miltä siitä tuntui. Mariafiltterin läpi informaatio oli, no, väärää. Mariamaista, eikä yhtään miehekästä. En oppinut mieheksi, vaan lähdin Marian oppien kanssa kotoa, kaikkia ymmärtäen ja kaikkien ongelmia ratkaisten.
Joosefiani oli helppo vihata, koska en tuntenut sitä ja se tunsi mut varmaan mini-Mariana. Tarpeeksi miellytin, tarpeeksi hurmasin naisia, tarpeeksi rakastuin, tarpeeksi petyin ja tarpeeksi miehiä pelkäsin.
Sitten tein isona sovinnon Joosefini kanssa. Aloin kuulla vanhat opit vasta silloin: Pidä tavaroistasi huolta. Älä lainaa rahaa. Jos se on mustasukkainen, jätä se heti. Ota omaa aikaa. Mieti mitä sanot. Kyllä se selviää. Piti olla itse valmis, että alkoi kuulla näitä lyhyitä lauseita.
Mun Joosef onkin aika äijä, vaikka se kirjoittaa runoja ja halaa. Oon kerran koittanu painia sen kaa, ja se oli lyhyt matsi. Mä kirjoitan kans runoja. Ja osaan jo sanoo pikkuhiljaa EI, jos joku mimmi alkaa omistaa liikaa. Mä en tiiä mitä Arjen joosef tekee, mutta kun oon itse aikaisemmin harjoitellut arjen Joosefina olemista, en ole tehnyt oikeastaan muuta kuin odottanut Maria-harjoittelijan ohjeita. Se ei toimi. Se, etten ole uskaltanut elää omaa elämää, on ihan mun oma taakka, joka kevenee elämällä ja ottamalla välillä Marialta turpaan, milloin keneltäkin.
En tiedä mitä rakkaus on, vaikka olen luullut niin monta kertaa. Tänään haisen vähän enemmän Joosefilta. Tuntuu siltä, että mitä vähemmän Marioista kiinnostun, sitä enemmän mua viedään. Olen vannonut kolmen viimeisen Mariani jälkeen, nyt ei. Tai ehkä kaikki nämä eivät olleet Marioita. Ehkä mä vain olen ollut liian Jeesus.
Nyt mulle ei enää auota päätä, eikä arvostella. Ei Mariat tai muut, ei enää. Tänään lentää uistin, ja viikonloppuna ajetaan nurtsi. Kalaa jos tulee niin perkaan itse. Silloin melkein seisoo, koska perkaaminen, se on Joosefin hommia. On upeaa ja seksikästä tehdä puita tai rakentaa kirjahyllyä kun Mariakokelas katselee. Illalla on sit sauna, ja jos lapset mukana, lettuja. Töissäkään ei kukaan simputa kun sanoin vihdoin, ei. Eikä muuten rapujuhlissakaan, eikä häissä.
Tämän päivän arjen Joosef: suojele tonttiasi ja päästä sinne vaan kutsumalla. Älä lähde selittämään tai muutenkaan määkimään mitään, tai oot kusessa. Vastaa jos kysytään, mutta älä höpötä. Ole välillä tuimana, ihan muuten vaa. Ja vaikka mulla onkin töissä haalarit, käytän tonnin pukua vapaa-ajalla jos huvittaa. Mulla on monta. Mä haluun olla tällanen. Joosef, jolle ei vittuilla.
Jarkko Räikkönen 